Artikkeli 30.6.2026
Kaksi viime aikoina julkaistua kansainvälistä tutkimusta on herättänyt runsaasti huomiota metsäkeskustelussa. Arvostetuissa tiedelehdissä julkaistujen tutkimusten johtopäätöksiä on jo käytetty perusteluina sekä avohakkuiden rajoittamisen puolesta että niitä vastaan.
Tutkimukset ovat tieteellisesti korkeatasoisia ja tuovat arvokasta uutta tietoa boreaalisten metsien lajistosta. Samalla niiden tuloksia on syytä tarkastella täsmällisesti. Ne vastaavat hyvin tiettyihin tutkimuskysymyksiin, mutta eivät ratkaise kaikkia metsätalouden kestävyyteen liittyviä kysymyksiä.
Kaksi tutkimusta – kaksi eri tutkimuskysymystä
Ensimmäinen tutkimus julkaistiin vuonna 2026 Nature Sustainability -lehdessä. Se kokosi yhteen 87 tutkimusta ja 190 aineistoa Pohjois-Amerikasta, Pohjois-Euroopasta ja Venäjältä. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, kuinka nopeasti lajiyhteisöt palautuvat avohakkuun jälkeen hakkaamattoman vertailumetsän kaltaisiksi.
Toinen tutkimus julkaistiin vuonna 2025 Biological Conservation -lehdessä. Se analysoi 99 Fennoskandiassa tehtyä tutkimusta ja vertasi vanhojen metsien, varttuneiden talousmetsien ja avohakkuualojen lajistoa.
Tutkimukset täydentävät toisiaan, sillä ne tarkastelevat eri ilmiöitä.
Mitä tutkimukset osoittavat?
Molemmat tutkimukset päätyvät hyvin samansuuntaisiin havaintoihin.
Ensinnäkin avohakkuu muuttaa metsän lajiyhteisöä. Tämä havainto on molemmissa tutkimuksissa selvä.
Toiseksi metsän eri kehitysvaiheissa elää erilainen lajisto. Vanhat metsät tarjoavat elinympäristön monille lajeille, jotka tarvitsevat suuria puita, lahopuuta ja metsän pitkää jatkuvuutta. Vastaavasti avoimet uudistusalat tarjoavat elinympäristön kokonaan toiselle lajistolle, joka hyötyy valosta, pioneerikasvillisuudesta ja avoimista olosuhteista.
Kolmanneksi osa eliöryhmistä palautuu hitaasti. Nature Sustainability -tutkimuksessa esimerkiksi sammalten ja jäkälien lajiyhteisöjen arvioitiin tarvitsevan useita vuosikymmeniä tai jopa yli sata vuotta muistuttaakseen jälleen hakkaamatonta vertailumetsää.
Mitä “palautuminen” tarkoittaa?
Yksi tutkimusten tärkeimmistä yksityiskohdista jää helposti julkisessa keskustelussa huomaamatta. Nature Sustainability -tutkimuksessa palautumisella ei tarkoiteta metsän palautumista luonnontilaan. Palautumisella tarkoitetaan sitä, että hakatun metsän lajiyhteisö alkaa muistuttaa hakkaamattoman vertailumetsän lajistoa.
Tutkijat toteavat itse, että vertailumetsät olivat pääosin varttuneita metsiä, eivät varsinaisia luonnontilaisia vanhoja metsiä. Tämä on olennainen ero, sillä tutkimus ei arvioi luonnontilan palautumista vaan lajiyhteisön samankaltaisuutta.
Avohakkuu ei tarkoita lajitonta aluetta
Biological Conservation -tutkimuksen ehkä kiinnostavin havainto on, että avohakkuualat eivät ole biologisesti köyhiä alueita. Niillä esiintyy runsaasti lajeja, mutta lajisto on erilainen kuin vanhoissa metsissä.
Avohakkuut suosivat erityisesti:
- pioneerilajeja
- avoimien ympäristöjen kasveja
- valoa suosivia hyönteisiä
- nuorten metsien lajistoa.
Vanhat metsät puolestaan suosivat esimerkiksi:
- lahopuusieniä
- lahopuuhyönteisiä
- epifyyttijäkäliä
- vanhoihin metsiin erikoistuneita lintuja.
Tutkimusten perusteella voidaan siis todeta, että lajisto vaihtuu metsän kehityksen mukana. Tämä ei ole sama asia kuin lajimäärän automaattinen väheneminen.
Tutkimukset eivät vertaile maiden metsätaloutta
Molemmissa tutkimuksissa käytetään aineistoa useista maista. Silti kumpikaan tutkimus ei vertaile esimerkiksi Suomen, Ruotsin tai Kanadan metsätaloutta keskenään. Kaikki aineistot analysoidaan yhdessä.
Tästä seuraa merkittävä tulkintarajoitus. Suomalainen metsätalous on muuttunut huomattavasti viimeisten 30–40 vuoden aikana. Luonnonhoidon keinot, kuten säästöpuut, tekopökkelöt, lahopuun lisääminen, kulotus, lehtipuuston suosiminen ja vesiensuojelu, ovat nykyisin olennainen osa metsänhoitoa.
Tutkimusten perusteella ei voida arvioida, kuinka paljon nämä nykyiset käytännöt vaikuttavat lajiston palautumiseen tai lajirunsauteen.
Maisematason näkökulma puuttuu
Molempien tutkimusten ehkä merkittävin yhteinen rajoitus liittyy tarkastelutasoon. Tutkimuksissa vertaillaan yksittäisiä metsiköitä.
Sen sijaan ei tarkastella sitä, millainen vaikutus eri-ikäisten metsien muodostamalla kokonaisuudella on luonnon monimuotoisuuteen. Ekologisesti tämä on tärkeä kysymys.
Jos maisemassa esiintyy samanaikaisesti:
- taimikoita
- nuoria metsiä
- varttuneita metsiä
- vanhoja metsiä
- suojelualueita
kokonaislajisto voi olla erilainen kuin missään yksittäisessä metsikössä.
Tutkimukset eivät arvioi tätä kokonaisuutta.
Mitä tutkimukset eivät kerro?
Tutkimuksista ei voida päätellä esimerkiksi, että:
- nykyinen suomalainen metsätalous olisi biologisesti kestämätöntä
- avohakkuut vähentäisivät aina lajimäärää
- luonnon monimuotoisuus kokonaisuutena vähenisi pysyvästi
- jatkuva kasvatus olisi kaikissa tilanteissa monimuotoisuuden kannalta parempi vaihtoehto
- nykyiset luonnonhoitomenetelmät olisivat riittämättömiä.
Tutkimukset eivät myöskään tarkastele metsien ilmastovaikutuksia, puuntuotannon korvausvaikutuksia tai metsätalouden yhteiskunnallisia vaikutuksia.
Mitä tutkimuksista voidaan oppia?
Tutkimukset vahvistavat käsitystä siitä, että metsän rakenne on luonnon monimuotoisuuden kannalta keskeinen tekijä. Erityisesti:
- lahopuu
- vanhat puut
- metsän jatkuvuus
ovat tärkeitä monille eliöryhmille.
Samalla tutkimukset osoittavat, että myös avoimet ja nuoret metsävaiheet ylläpitävät omaa, niille ominaista lajistoaan. Näiden havaintojen perusteella voidaan todeta, että boreaalisen metsämaiseman monimuotoisuus rakentuu eri kehitysvaiheiden muodostamasta kokonaisuudesta.
Yksittäinen tutkimus ei ratkaise metsäkeskustelua
Metsien käyttöä koskevassa keskustelussa yksittäisille tutkimuksille annetaan joskus suurempi painoarvo kuin niiden tutkimuskysymykset oikeuttaisivat.
Nämä kaksi meta-analyysiä ovat korkeatasoisia ja lisäävät merkittävästi ymmärrystä boreaalisten metsien lajiyhteisöjen kehityksestä. Ne eivät kuitenkaan yksin vastaa siihen, millainen metsänhoito tuottaa parhaat tulokset luonnon monimuotoisuuden, ilmaston, puuntuotannon ja yhteiskunnan näkökulmasta.
Tällainen arviointi edellyttää tutkimusta, jossa tarkastellaan samanaikaisesti:
- eri metsänkasvatusmenetelmiä,
- luonnonhoidon vaikutuksia,
- maisematason rakennetta,
- suojelualueverkostoa,
- ilmastovaikutuksia,
- puutuotteiden fossiilisia materiaaleja korvaavia vaikutuksia sekä
- maailmanlaajuisia ympäristövaikutuksia.
Vasta tällainen kokonaisuus antaa riittävän perustan arvioida, millainen metsien käyttö on pitkällä aikavälillä ekologisesti, ilmastollisesti ja yhteiskunnallisesti kestävin ratkaisu.
Metsäammattilaiset toivovat jatkotutkimusta
Metsäammattilaiset toivovat, että tutkimus saa jatkoa, jossa vertaillaan tuloksia eri maiden välillä. Näin voidaan tunnistaa niitä tekijöitä, joilla voidaan luonnon monimuotoisuutta tukea avohakkuissa aiempaa paremmin.
Luonnon monimuotoisuuden vahvistaminen on tärkeä osa metsäammattilaisten työtä. Sen vuoksi on tärkeää saada täsmällistä tietoa siitä, mitkä luonnonhoitotoimet toimivat ja mitkä mahdollisesti eivät toimi. Ymmärryksen kasvaminen tiedon myötä edesauttaa kehittämään entistä parempia toimenpiteitä luonnon monimuotoisuuden vahvistamiseksi.