Metsiä hakataan enemmän kuin ne kasvavat
Väite ei pidä Suomessa paikkaansa. Suomen metsät kasvavat edelleen enemmän puuta kuin niitä hakataan. Hakkuumäärät ovat viime vuosina olleet kasvussa, mutta valtakunnan metsien inventointien mukaan puuston kokonaistilavuus ja metsien kasvu ovat pitkällä aikavälillä kasvaneet merkittävästi. Hakkuita voidaan kasvattaa kestävästi ja silti puuston kokonaismäärä kasvaa.
Keskustelussa sekoitetaan usein kaksi eri asiaa:
- puuston kokonaiskasvu
- hiilinielun muutokset
Vaikka metsien hiilinielu voi heikentyä esimerkiksi hakkuiden, metsien ikärakenteen tai ilmastotekijöiden vuoksi, se ei automaattisesti tarkoita, että metsiä hakattaisiin enemmän kuin ne kasvavat.
Voit tarkastella kasvun ja hakkuiden määriä 1920-2021 välillä Forest.fi -sivulla.
Viimeiset vanhat metsät hakataan
Väite on myytti. Väite “viimeiset vanhat metsät hakataan” yksinkertaistaa voimakkaasti Suomen metsien käyttöä ja suojelua koskevaa kokonaisuutta. Suomessa vanhoja ja luonnontilaisia metsiä on suojeltu laajoilla alueilla erityisesti Pohjois-Suomessa, ja uusia vanhojen metsien kartoituksia sekä suojelupäätöksiä tehdään edelleen.
Suomessa on pysyvästi suojeltuja metsiä yhteensä noin 3–4 miljoonaa hehtaaria riippuen laskentatavasta ja siitä, tarkastellaanko vain metsämaata vai kaikkia metsätalousmaan luokkia. Valtaosa suojelluista metsistä sijaitsee Pohjois-Suomessa valtion mailla. Lisäksi metsätalouden ulkopuolelle on jätetty huomattava määrä alueita esimerkiksi:
- luonnonsuojelualueina
- erämaa-alueina
- kansallispuistoina
- virkistysalueina
- sertifiointien säästö- ja suojakohteina
- metsälain erityisen tärkeinä elinympäristöinä
Näiden lisäksi Suomessa on paljon niin sanottua “hiljaista suojelua”, jossa metsänomistajat jättävät metsiä vapaaehtoisesti käsittelemättä ilman virallista suojelupäätöstä. Hiljaisen suojelun määrä Suomessa on noin 1,1 miljoonaa kuutiota.
“Harmaa suojelu” tarkoittaa sitä, että kaavoituksella tai muulla metsien käyttöä rajoittavilla päätöksillä estetään metsien käyttö. Harmaan suojelun laajuus ei ole tiedossa.
Myös talousmetsissä jätetään jatkuvasti metsiä ja metsän osia käsittelyn ulkopuolelle. Hakkuissa säästetään esimerkiksi:
- säästöpuuryhmiä
- lahopuuta
- pienvesien suojavyöhykkeitä
- arvokkaita elinympäristöjä
Keskustelussa sekoitetaan usein:
- luonnontilaiset vanhat metsät
- vanhan metsän piirteitä sisältävät metsät
- varttuneet talousmetsät
Nämä eivät tarkoita samaa asiaa. Kaikki iäkkäät metsät eivät ole luonnontilaisia vanhoja metsiä, eikä kaikkia vanhoja metsiä hakata. Asiaan perehtymättömän henkilön ajatuksia sotkee entisestään metsäalan viralliset termit, sekä ympäristöjärjestöjen käyttämät termit, joilla pyritään vaikuttamaan mielikuviin. Osa termeistä on virallisesti määriteltyjä, osa tarkkarajaisia, osa taas enemmän viestinnällisiä tai poliittisia. Lisäksi keskustelussa käytetään joskus termejä, jotka eivät ole varsinaisia metsätieteellisiä luokituksia mutta joilla pyritään korostamaan metsän arvoa tai uhanalaisuutta. Tässä yleisimpiä:
- Vanha metsä
- Aarniometsä
- Luonnonmetsä
- Luonnontilainen metsä
- Luonnontilaisen kaltainen metsä
- Ikimetsä
- Vanhakasvuinen metsä
- Jatkuvarakenteinen vanha metsä
- Boreaalinen luonnonmetsä
- Korpimetsä / vanha korpi (tietyissä suotyypeissä)
- Koskematon metsä
- Primäärimetsä (käytetään erityisesti kansainvälisessä keskustelussa)
- Avohakkuulta säästynyt metsä
- Suojeluarvometsä
- Monimuotoisuusarvoiltaan merkittävä metsä
- Arvometsä
- Hiilimetsä (painottaa hiilensidontaa)
- Vanhan metsän kaltainen metsä
- Varttunut luonnonmetsämäinen metsä
- Luonnontilainen tai luonnontilaisen kaltainen kangasmetsä
- “Viimeiset vanhat metsät”
- “Koskemattomat metsät”
- “Muinaismetsät”
- “Ikiaikaiset metsät”
On tärkeää huomata, että kaikki nämä termit eivät tarkoita samaa asiaa. Esimerkiksi:
- luonnontilainen metsä viittaa metsään, jossa ihmistoiminnan vaikutus on hyvin vähäinen.
- vanha metsä voi olla myös aiemmin käsitelty mutta iäkäs metsä. Vanhan metsän kriteerit hyväksyttiin valtioneuvostossa hiljattain.
- luonnontilaisen kaltainen tarkoittaa usein metsää, jossa on vanhan metsän rakennepiirteitä, vaikka metsää olisi aiemmin käsitelty
Keskusteluissa termit menevät usein osittain päällekkäin, mikä aiheuttaa helposti väärinymmärryksiä.
Kysymys vanhoista metsistä ei ole yksinkertainen “hakataan tai suojellaan” -asetelma, vaan kyse on siitä, miten puuntuotanto, luonnon monimuotoisuus, hiilensidonta ja eri käyttömuodot sovitetaan yhteen pitkällä aikavälillä suomalaisessa metsämaisemassa.
Metsät loppuvat Suomesta
Väite on myytti. Vaikka metsien loppumista on pelätty ainakin 1600 -luvulta asti, nykyisin metsissä on enemmän puuta, kuin koskaan historiassa. Todellisuudessa Suomen metsien puusto on suurempi, kuin koskaan tunnetussa historiassa. Puustoa on enemmän, se on järeämpää, se kasvaa nopeammin. Suomessa on pitkä metsäntutkimuksen ja metsänhoidon historia, jonka myötä metsäammattilaiset ovat saaneet metsämme koko ajan paremmin kasvavaksi vuosikymmenten työllä. Lisäksi taimien jalostaminen ja ilmastonmuutos kiihdyttää kasvua. Huoli metsien loppumisesta on turhaa!
Jatkuva kasvatus auttaa luonnon monimuotoisuutta
Väite pitää osittain paikkansa, mutta ei yksin ratkaise luonnon monimuotoisuuden turvaamista. Jatkuva kasvatus voi hyödyttää joitakin metsälajeja, koska metsän peitteisyys säilyy ja maaperän häiriö on vähäisempää. Toisaalta monet lajit ovat riippuvaisia myös avoimista uudistamisvaiheista, nuorista metsistä, lahopuusta ja paloalueista, joita jatkuva kasvatus ei samalla tavalla tuota.
Jatkuvaan kasvatukseen soveltuvia metsiä on Suomessa melko vähän. On arvioitu, että siirtyminen jatkuvaan kasvatukseen kolminkertaistaisi hakkuualat. Väärään paikkaan tai väärin tehtynä jatkuvan kasvatuksen hakkuilla voidaan tuhota metsien kasvu ja aiheuttaa vahinkoa myös luonnon monimuotoisuudelle. Siitä seuraa myös merkittäviä taloudellisia menetyksiä metsänomistajalle. Jatkuvaa kasvatusta tulee suositella ainoastaan silloin, kun sille on metsän puolesta onnistumisen edellytykset.
Luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeintä ei ole yksi metsänkasvatusmenetelmä, vaan metsien rakenteellinen vaihtelu, eri-ikäiset metsät sekä luonnonhoidon toteutus. Suomessa suurin monimuotoisuus syntyy käytännössä metsien mosaiikista, jossa on sekä suojeltuja metsiä että eri tavoin hoidettuja talousmetsiä.
Muutama vuosi sitten vaadittiin vaalien alla avohakkuiden kieltämistä kansalaisaloitteella. Aloite sai vaadittavan kannatuksen, joten se siirtyi valtioneuvoston valmisteluun. Avohakkuiden kieltäminen, eli käytännössä pelkästään jatkuvaan kasvatukseen siirtyminen, todettiin mittavassa valmistelutyössä perusteettomaksi yksimielisesti. Jatkuvasta kasvatuksesta on vielä verrattain vähän tutkimustietoa, sillä pitkäaikaiskokeita ei ole. Simulaatioiden perusteella on saatu joitain tuloksia ja tietenkin metsäalan kokemuksen pohjalta on voitu jo antaa arvioita vaikuttavuudesta. Luonnonvarakeskuksen tutkimuksessa todettiin, että tutkittavilla aloilla jatkuvan kasvatuksen seurauksena puuston kasvu hiipuu ja järeän puun saanti hakkuissa vähenee jokaisella hakkuukierroksella. Lopulta ainoaksi vaihtoehdoksi jää avohakkuu ja keinollinen uudistaminen. Metsähallituksella on eniten kokemusta jatkuvan kasvatuksen hakkuista ja sen arvio oli, että avohakkuiden lopettaminen lisäisi vuosittain hakattavaa pinta-alaa kolminkertaiseksi nykyisestä. Myöskään monimuotoisuushyödyistä ei ole saatu näyttöä kuin yksittäisten kohteiden lyhyen aikavälin osalta.
Metsäsektori ei huomioi luontoarvoja
Väite on myytti (tai jopa suoranainen vale). Metsäsektorilla on luonnon monimuotoisuuden turvaaminen tullut kiinteäksi osaksi arkityötä jo 1990 -luvulla. Nykyisin töissä olevista metsäammattilaisista valtaosa on tullut alalle juuri sen vuoksi, että voivat parantaa metsäluonnon monimuotoisuutta samalla, kun huolehtivat uusiutuvan puun riittävyydestä myös tulevlle sukupolville.
Väite ei pidä paikkaansa edes yleisellä tasolla. Luontoarvot ovat nykyisin kiinteä osa suomalaista metsätaloutta, ja niitä huomioidaan sekä lainsäädännössä, sertifioinneissa että käytännön metsänhoidossa.
Metsätaloudessa huomioidaan esimerkiksi:
- vesistöjen suojavyöhykkeet
- säästöpuut ja lahopuu
- metsälain erityisen tärkeät elinympäristöt
- arvokkaat luontokohteet
- lintujen pesimäalueet
- maaperän ja vesistöjen suojelu
Lisäksi suuri osa Suomen metsistä on sertifioitu PEFC- tai FSC-järjestelmien mukaisesti, jotka sisältävät luonnonhoitoa koskevia vaatimuksia.
On kuitenkin myös totta, että metsätalous vaikuttaa luontoon ja että osa lajeista on taantunut. Juuri sen vuoksi metsäammattilaiset tekevät parhaansa, jotta vaikutus olisi vähäinen tai jopa positiivinen. Keskustelu ei siis ole siitä huomioidaanko luontoarvoja lainkaan, vaan siitä, ovatko nykyiset toimet joidenkin tavoitteiden näkökulmasta riittäviä.
Lisää metsätalouden luonnonhoidon konkreettisista toimista täältä.
Hakkuiden vähentäminen on ilmastoteko
Väite on myytti. Tutkijayhteisöt, kuten kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC, ovat ilmaisseet selkeästi, että kestävää metsätaloutta tulisi lisätä fossiilisista eroon pääsemiseksi. Myytti on syntynyt kansallisen ja EU politikoinnin seurauksena, jossa Suomen ilmastopolitiikka nojaa päästövähennysten sijasta hiilen sidontaan. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että hakkuiden ilmastovaikutuksia arvioidaan vain hakkuiden aiheuttaman hiilivaraston muutoksen perusteella kansallisesti vuositasolla, mutta ei huomioida planetaarisia vaikutuksia, eikä hakkuiden seurauksia pitkällä aikajänteellä. Hakkuiden vähentäminen johtaa käytännössä vain hakkuiden siirtymiseen muihin maihin, joissa metsätalous ei ole lähellekään yhtä kestävää, kuin Suomessa. Suomen ilmastopolitiikka ja ilmastotyö eivät kohtaa.
Lisäksi hakkuiden rajoittamisen arviointi on käytännössä mahdotonta, mikäli ei ole tiedossa, minkälaisiin hakkuisiin vähennykset kohdistuisivat. Suurin osa hakkuista on kasvatushakkuita, kuten harvennuksia. Ne ovat välttämättömiä laadukkaan tukkipuun kasvattamisessa. Mikäli harvennuksia rajoitetaan, lisätään riukumetsien määrää, joka ei ole toivottavaa. Mikäli rajoitetaan uudistushakkuita, kuten avohakkuita, vähennetään pitkäaikaisiin hiilivarastoihin parhaiten sopivan tukkipuun saantia ja heikennetään metsien kasvua. Sekään ei ole toivottavaa.
Eikä pidä unohtaa sitäkään, että lainsäädännöllisesti on vaikea alkaa määrittelemään, kuka saa myydä puuta ja kuka ostaa. Vaatimukset hakkuiden vähentämisestä ovat todellisuudessa melko halpaa politikointia, jolla ei ole minkäänlaisia ilmastohyötyjä.
Lue tutkimusprofessori Ilkka Leinosen haastatteluun pohjautuva artikkeli aiheesta.
Lue professori Maarit Kallion haastatteluun pohjaustuva artikkeli aiheesta.
Talousmetsät ovat puupeltoja
Väite on myytti. Termi on keksitty viestinnälliseen käyttöön, jolla halutaan luoda virheellinen mielikuva viestin kohteissa. Termillä uskotellaan, että talousmetsät olisivat kuten Etelä-Amerikan puuplantaasit, joissa ei ole luonnon monimuotoisuudelle tilaa. Todellisuudessa Suomessa puupelloksi voi jotenkin tulkita metsitetyn pellon, jossa maapohja ei ole vielä ehtinyt muuttua metsäiseksi.
Metsiä hakataan rahan takia
Väite on osittain totta. Perimmäinen syy hakkuille on aina tarve puulle. Ilman tarvetta puulle ei olisi rahaa ja ilman rahaa ei olisi metsätaloutta. Hakkuut ovat keskeinen osa metsätaloutta, joka mahdollistaa taloudellisen toiminnan koko arvoketjussa, koska ilman hakkuista kertyvää puuta ei olisi puuta jalostavaa teollisuutta, eikä siten myöskään puusta valmistettuja tuotteita kenelläkään saatavilla.
Metsänomistajalle metsätalous tuottaa rahaa, jos metsänomistaja huolehtii metsistään. Tekee hakkuut ajallaan ja huolehtii muutenkin metsänhoitotoimista. Silloin hän saa metsästään rahaa. Mutta ilman ostajaa puulle ei metsänomistajakaan saa euroakaan.
Mistä raha siis tulee? Raha tulee kuluttajilta. Kun kuluttaja tarvitsee puuta tai puusta tehdyn tuotteen, hän muodostaa tarpeen jalostaa puuta. Yleensä tuote on valmis, joten hän voi vain ostaa sen, eli siirtää rahaa arvoketjuun. Tässä tapauksessa kaupalle. Kauppa taas on ostanut tuotteen jalostajalta. Usein tehtaalta. Eli maksaa tehtaalle rahaa tuotteesta. Tehdas taas on ostanut puun metsänomistajalta. Eli siirtänyt rahaa metsänomistajalle. Näin siis yksinkertaistettuna. Tosiasiassa kuluttajan arvoketjuun laittama raha jakaantuu lukuisille toimijoille, joita ilman puuta ei metsässä kasvatettaisi, puita ei kaadettaisi, eikä puuta missään muodossa liikuteltaisi tai jalostettaisi.