Miten arvioimme mediajuttuja
Mediajuttujen arviointi tehdään metsäammattilaisten näkökulmasta tavoitteena lisätä keskustelun läpinäkyvyyttä ja tuoda esiin, miten hyvin esitetyt väitteet vastaavat tutkimustietoa ja metsätalouden käytäntöjä. Arviointi ei kohdistu yksittäisiin toimittajiin, vaan sisältöön ja sen perusteluihin.
Faktantarkastus: Yle antaa jatkuvasta kasvatuksesta osin liian ruusuisen kuvan
Julkaisija: Yle
Juttu: Yksityisten metsiin tehdään lähes aina avohakkuu https://yle.fi/a/74-20245581
Julkaisupäivä: 16.9.2026
Toimittaja: Anna Polo
Aihe: Metsänhoitoyhdistysten toteuttamien jatkuvan kasvatuksen hakkuiden määrä ja jatkuvan kasvatuksen edut ja haitat
Metsäammattilaisten verkoston media-arvioinneissa tarkastellaan viittä asiaa: lähteitä ja niiden laatua, väitteiden paikkansapitävyyttä, kontekstin huomiointia, terminologiaa ja käsitteitä sekä tasapuolisuutta ja näkökulmia. Tarkoitus ei ole arvioida toimittajaa henkilönä vaan jutun sisältöä ja sitä, millaisen kokonaiskuvan lukija saa. Metsäammattilaiset
Kokonaisuuden arviointi
Ylen data-analyysi nostaa esiin kiinnostavan havainnon: metsänhoitoyhdistysten metsänkäyttöilmoituksissa poiminta- ja pienaukkohakkuiden osuus on pieni ja yhdistysten välillä on eroja. Ongelma syntyy siitä, kuinka havaintoa tulkitaan ja millaisessa kehyksessä jatkuvaa ja jaksollista kasvatusta verrataan.
Jutussa jatkuvan kasvatuksen hyödyt esitetään hyvin konkreettisesti. Metsänomistajalle luvataan vähemmän maksullisia hoitotöitä, arvokkaampaa tukkipuuta ja tasaisemmin saatavia tuloja. Luonnon kannalta jatkuvaa kasvatusta kuvataan avohakkuuta parempana vaihtoehtona. Haitat jäävät selvästi yleisemmiksi: osaamista voi olla vaikeampi löytää, menetelmä ei sovi kaikkiin metsiin ja tulot saattavat jäädä pienemmiksi. Yle.fi
Tuore tutkimus antaa huomattavasti varovaisemman kuvan. Petra Peltolan vuonna 2026 julkaistussa väitöskirjassa jatkuvan kasvatuksen männiköiden ja kuusikoiden luontainen uudistuminen ja taimien kasvu olivat yleisesti hitaita. Tiheä ylispuusto heikensi taimettumista ja kasvua, ja tutkimuksessa todetaan edelleen avoimeksi kysymykseksi, syntyykö pitkällä aikavälillä riittävästi varttuvia puita korvaamaan hakkuissa poistettavat puut.
Juttu ei siis ole kokonaisuutena täynnä suoranaisia asiavirheitä, mutta jatkuvan kasvatuksen hyötyjä ja jaksollisen kasvatuksen haittoja käsitellään selvästi konkreettisemmin kuin jatkuvan kasvatuksen riskejä ja jaksollisen kasvatuksen vahvuuksia.
1. Otsikko: ”Yksityisten metsiin tehdään lähes aina avohakkuu”
Arvio: harhaanjohtava.
Ylen oma analyysi ei osoita, että yksityismetsien hakkuista lähes kaikki olisivat avohakkuita. Se osoittaa, että metsänhoitoyhdistysten ilmoittamista hakkuista vain 1,7 prosenttia oli Ylen luokittelussa jatkuvan kasvatuksen poiminta- tai pienaukkohakkuita. Loput eivät ole sama asia kuin avohakkuut: joukossa on runsaasti jaksollisen kasvatuksen harvennuksia ja muita hakkuita. Yle.fi
Otsikon ongelmaa korostaa Ylen oma esimerkkikohde. Se on metsänkäyttöilmoituksessa merkitty harvennushakkuuksi, joten se ei sisälly Ylen jatkuvan kasvatuksen tilastoon, vaikka jutussa sitä esitellään jatkuvaan kasvatukseen tähtäävänä metsänä. Yle kertoo tämän itse. Yle.fi
Täsmällisempi otsikko olisi ollut esimerkiksi:
”Jatkuvan kasvatuksen hakkuita ilmoitetaan metsänhoitoyhdistysten kohteilla vähän.”
2. ”Jaksollinen kasvatus on ollut Suomessa vuosikymmeniä ainoa sallittu tapa kasvattaa metsää”
Arvio: liian ehdoton yksinkertaistus.
Vuoden 2014 metsälain uudistus mahdollisti nykyisen kaltaisen jatkuvan kasvatuksen aiempaa vapaammin. Ennen uudistusta sääntely käytännössä rajoitti voimakkaasti poimintahakkuisiin perustuvaa erirakenteiskasvatusta. Peltolakin kuvaa jatkuvan kasvatuksen olleen Suomessa pitkään käytännössä estettyä.
Silti ilmaisu ”ainoa sallittu tapa” on juridisesti liian ehdoton. Myös jaksollisessa kasvatuksessa on ollut erilaisia menetelmiä, kuten siemenpuu- ja suojuspuuhakkuita.
3. ”Avohakkuun voi tehdä vain esimerkiksi 80 vuoden välein”
Arvio: harhaanjohtava ilman kontekstia.
Noin 60–100 vuoden kiertoaika on tavallinen jaksollisen kasvatuksen metsikkökierto, mutta se ei tarkoita sitä, että metsänomistaja saisi hakkuutuloa vain kerran 80 vuodessa.
Jaksolliseen kasvatukseen kuuluu tyypillisesti 1–2 kaupallista harvennusta ennen uudistushakkuuta, usein 15–25 vuoden välein. Peltolan väitöskirjan taustaosassa jaksollista kasvatusta kuvataan juuri tällä tavalla.
Ylen vertailussa jatkuvan kasvatuksen ”tasaiset tulot” asetetaan siten hieman harhaanjohtavasti vastakkain yhden 80 vuoden välein tehtävän avohakkuun kanssa.
4. ”Jatkuva kasvatus vaatii vähemmän maksullisia hoitotoimia kuten istutusta”
Arvio: pääosin totta, mutta olennainen osa kokonaisuudesta puuttuu.
Jatkuva kasvatus perustuu pääosin luontaiseen uudistumiseen. Istutus ja maanmuokkaus voidaan monilla kohteilla välttää, mikä pienentää uudistamiskustannuksia. Metsanhoidon Suositukset
Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että metsänhoitotöitä ei tarvittaisi.
Metsänhoidon suositukset toteavat suoraan, että jatkuvassa kasvatuksessa taimikonhoitoa tehdään tarvittaessa. Pienaukoissa ja männikön siemenpuuhakkuun jälkeen taimikonhoitoa tarvitaan monesti, erityisesti viljavilla kasvupaikoilla, joilla lehtipuusto ja vesakko voivat runsastua voimakkaasti. Tiheiden kuusentaimiryhmien harventaminen voi myös olla tarpeen. Metsanhoidon Suositukset
Tämä on biologisesti loogista. Luontaisesti syntyneet taimet eivät yleensä asetu ihanteellisille kasvatusetäisyyksille. Osa kohdista jää tyhjiksi ja toisaalle syntyy tiheitä taimiryhmiä. Peltolan kuusitutkimuksessa uudistuminen oli nimenomaan ryhmittäistä: paikoin taimia oli runsaasti, mutta osa koealoista jäi ilman eläviä taimia.
Tasapuolinen vertailu olisi ollut:
Jatkuvassa kasvatuksessa voidaan säästää istutus- ja maanmuokkauskustannuksia, mutta taimikonhoidon tarve ei poistu ja uudistumisen onnistuminen jää enemmän luontaisten prosessien varaan.
5. ”Hakkuista saatava puu on arvokkaampaa tukkipuuta”
Arvio: osatotuus.
Poimintahakkuussa poistetaan yleensä järeimpiä puita, joten yksittäisen hakkuukerran puusta suuri osa voi olla tukkipuuta.
Tästä ei kuitenkaan seuraa, että jatkuva kasvatus tuottaisi pitkällä aikavälillä enemmän arvokasta puuta tai suuremman taloudellisen tuloksen.
Jatkuvan kasvatuksen hakkuissa puunkorjuu on yleensä valikoivampaa ja jäävän puuston suojaaminen vaikeuttaa korjuuta. Lisäksi tutkimuksessa ja metsänhoidon suosituksissa tunnistetaan jatkuvan kasvatuksen alempi tilavuustuotos monissa olosuhteissa verrattuna jaksolliseen kasvatukseen. Metsanhoidon Suositukset
Väite olisi pitänyt rajata: poimintahakkuun hakkuukertymässä tukkipuun osuus voi olla suuri.
6. ”Tuloja saa tasaisesti, koska hakkuita voidaan tehdä melko usein”
Arvio: mahdollinen, mutta antaa pitkäaikaisesta tulonmuodostuksesta varmemman kuvan kuin tutkimus mahdollistaa.
Metsäkeskus arvioi jatkuvan kasvatuksen hakkuuväliksi yleensä noin 10–30 vuotta. Metsäkeskus
Ensimmäisestä poimintahakkuusta voidaan siis saada merkittävä tulo ja myöhemmin uusia hakkuita. Mutta tämän perusteella ei vielä tiedetä, kuinka paljon puuta toisessa tai kolmannessa hakkuussa on käytettävissä tai millainen jäävä puusto niiden jälkeen on.
Tämä on jatkuvan kasvatuksen tutkimuksessa keskeinen tietovaje. Peltolan väitöskirja korostaa tarvetta pitkäaikaisille kokeille, joissa samoissa metsiköissä tehdään toistuvia hakkuita. Tutkimuksessa todetaan, ettei vielä tiedetä riittävästi, kuinka suuri taimien varttumisen määrä tarvitaan korvaamaan hakattavat puut ja turvaamaan tulevat hakkuut.
Käytännön kokemusta suomalaisista metsistä on runsaasti ensimmäisestä jatkuvan kasvatuksen hakkuusta, mutta huomattavasti vähemmän metsiköistä, joissa olisi samalla menetelmällä tehty toinen ja kolmas hakkuu ja seurattu sekä hakkuukertymää että jäljelle jäävää puustoa vuosikymmenten ajan eri kasvupaikoilla.
Tästä syystä Ylen ilmaisu ”tuloja saa tasaisesti” on liian varma.
Parempi olisi:
”Jatkuvassa kasvatuksessa hakkuutuloja voidaan saada useissa hakkuissa, mutta pitkän aikavälin hakkuukertymistä ja myöhempien hakkuukertojen tulonmuodostuksesta on Suomessa vielä rajallisesti käytännön seurantatietoa.”
7. ”Luonnon kannalta jatkuvapeitteistä kasvatusta pidetään avohakkuita parempana vaihtoehtona”
Arvio: oikeansuuntainen, mutta liian yleistävä.
Jatkuva kasvatus säilyttää puustopeitteisyyden ja esimerkiksi varjoisia metsäolosuhteita paremmin kuin avohakkuu. Tämä voi hyödyttää monia varttuneen metsän lajeja.
Mutta ”luonnon kannalta parempi” niputtaa yhteen hyvin erilaisia tekijöitä. Lajit reagoivat eri tavoin valoon, puustorakenteeseen, lahopuuhun ja häiriöihin. Myöskään jatkuva kasvatus ei itsessään takaa lahopuuta, säästöpuita tai sekapuustoisuutta. Metsänhoidon suositusten mukaan nämä luonnonhoidon keinot kuuluvat sekä jaksolliseen että jatkuvaan kasvatukseen. Metsanhoidon Suositukset
Pitkäaikaista, useita hakkuukertoja kattavaa biodiversiteettitutkimusta jatkuvasta kasvatuksesta on vielä rajallisesti.
8. Jatkuvan kasvatuksen uudistumisriski jää liian vähälle huomiolle
Arvio: merkittävä kontekstipuute.
Yle mainitsee, ettei jatkuva kasvatus sovi metsiin, jotka eivät uudistu itsekseen. Yle.fi
Tämä ohitetaan kuitenkin muutamalla sanalla, vaikka juuri uudistuminen ratkaisee menetelmän pitkäaikaisen kestävyyden.
Peltolan tutkimuksessa:
- tiheä ylispuusto vähensi männyn ja kuusen taimettumista;
- taimien kasvu oli yleisesti hidasta;
- männyn taimettumista haittasi paksu humuskerros;
- maanmuokkaus paransi männyn taimettumista;
- männyn taimi saavutti pohjoisella tutkimusalueella noin 50 cm korkeuden vasta noin 20 vuodessa;
- kuusentaimien keskipituus oli 25 vuoden jälkeen ylispuuston tiheydestä riippuen noin 35–65 cm.
Tutkimus osoittaa myös perustavan kompromissin:
harva ylispuusto parantaa uudistumista, mutta samalla metsikössä on vähemmän kasvavaa puustopääomaa.
Tämä on jatkuvan kasvatuksen keskeisimpiä biologis-taloudellisia kysymyksiä, mutta Ylen jutussa sitä ei avata.
9. Kuusettuminen ja metsätuhoriskit jäävät yleisluontoisiksi
Yle puhuu vain ”kasvitautien riskeistä”. Yle.fi
Metsänhoidon suositukset ovat konkreettisempia. Jatkuvassa kasvatuksessa on vaarana kuusettuminen, koska kuusi sietää varjoa mäntyä ja useita lehtipuita paremmin. Männyn ja lehtipuiden uudistuminen edellyttää usein suurempia aukkoja tai siemenpuuasentoa. Ilmaston lämmetessä kuusen kuivuus- ja tuhoriski kasvaa sille epäedullisilla kasvupaikoilla. Metsanhoidon Suositukset
Näillä tekijöillä on suora yhteys sekä metsän kestävyyteen että myöhempiin hakkuutuloihin.
10. Kuinka paljon 1,7 prosenttia oikeastaan kertoo metsänhoitoyhdistyksistä?
Arvio: aineiston perusteella ei voida tehdä vahvaa johtopäätöstä metsänhoitoyhdistysten haluttomuudesta käyttää jatkuvaa kasvatusta.
Yle nostaa mahdollisiksi selityksiksi muun muassa:
- toimintakulttuurin;
- osaamisen;
- asenteet;
- metsänhoitotöistä saatavan liiketoiminnan. Yle.fi
Nämä voivat vaikuttaa.
Mutta analyysistä puuttuu olennainen nimittäjä:
Kuinka suuri osa tarkastelluista metsistä olisi ollut järkeviä jatkuvan kasvatuksen kohteita?
Metsäkeskuksen mukaan parhaita jatkuvan kasvatuksen lähtökohtia ovat terveet metsät, joissa on valmis elinvoimainen alikasvos tai jo valmiiksi erirakenteinen puusto. Kaikki metsät eivät ole tällaisia. Metsäkeskus
Jos tätä ei tiedetä, 1,7 prosenttia ei kerro, onko jatkuvaa kasvatusta käytetty vähän suhteessa sen todellisiin käyttömahdollisuuksiin.
11. Metsänhoitoyhdistys neuvoo – metsänomistaja päättää
Arvio: jutun kehystys voi antaa metsänhoitoyhdistysten päätösvallasta todellisuutta vahvemman kuvan.
Tämä on yksi jutun tärkeimmistä ongelmista.
Yle käyttää useita ilmaisuja, joissa metsänhoitoyhdistys esitetään aktiivisena päätöksentekijänä:
”Metsänhoitoyhdistykset tekevät hyvin vähän jatkuvapeitteisen kasvatuksen hakkuita.”
ja
”Metsänhoitoyhdistykset hoitavat ja hakkauttavat tavallisten metsänomistajien metsiä.” Yle.fi
Jutun lopussa Yle kuitenkin toteaa aivan oikein:
”Metsänomistajat voivat itse viime kädessä päättää, mitä metsilleen tekevät.” Yle.fi
Tämä on juridisesti ja käytännössä olennainen asia.
Metsänhoitoyhdistys voi:
- neuvoa;
- esitellä vaihtoehtoja;
- tehdä metsäsuunnitelman;
- kilpailuttaa puukaupan;
- toimia valtakirjalla metsänomistajan puolesta.
Mutta metsän käsittelyä koskeva tavoite ja päätös kuuluvat metsänomistajalle. Valtakirjallakin yhdistys toimii omistajan antaman toimeksiannon perusteella.
Ylen jutussa tätä kyllä käsitellään, mutta vasta sen jälkeen kun suuri osa jutun rakenteesta on jo muodostanut mielikuvan siitä, että yhdistykset ”valitsevat” metsien kasvatusmenetelmän.
Erityisen vahvasti tätä tukee jutun tiivistelmä, jossa yhdistysten sanotaan ”tekevän” jatkuvan kasvatuksen hakkuita vähän. Yle.fi
Täsmällisempää olisi puhua:
”metsänhoitoyhdistysten välittämissä tai suunnittelemissa hakkuissa”
tai
”metsänhoitoyhdistysten tekemissä metsänkäyttöilmoituksissa”.
Tällöin lukijalle ei syntyisi väärää käsitystä siitä, kuka lopulta päättää metsänkäsittelystä.
Tämä ei tarkoita, etteikö ammattilaisen neuvolla olisi merkitystä. Ylen esiin nostama metsänomistajien luottamus ammattilaisiin on relevantti kysymys. Mutta vahva vaikutusvalta ja päätösvalta ovat eri asioita.
Arviointi Metsäammattilaisten verkoston kriteereillä
1. Lähteet ja niiden laatu
Jutussa käytetään useita relevantteja asiantuntijoita: Metsäkeskusta, MTK:ta, metsänhoitoyhdistyksen edustajaa sekä yliopistotutkijoita. Yle kertoo myös oman data-analyysinsä menetelmistä ja joistakin sen puutteista. Tämä on jutun vahvuus. Yle.fi
Puutteena on, ettei menetelmien biologista ja puuntuotannollista vertailua varten mukana ole vahvasti juuri metsänuudistumista tai pitkäaikaista puuntuotosta tutkivaa asiantuntijaa. Tuore Peltolan väitöskirja olisi ollut jutun aiheeseen erityisen relevantti.
Arvio: lähteet ovat pääosin laadukkaita, mutta tutkimuslähteiden valinta jättää jatkuvan kasvatuksen keskeiset epävarmuudet vähälle huomiolle.
2. Väitteiden paikkansapitävyys
Suurin osa yksittäisistä väitteistä on ainakin osittain totta.
Ongelmallisia ovat erityisesti:
- lähes kaikkia hakkuita avohakkuiksi luonnehtiva otsikko;
- jaksollisen kasvatuksen kuvaaminen ainoana sallittuna menetelmänä;
- 80 vuoden välein saatavaa hakkuutuloa koskeva mielikuva;
- tukkipuun arvokkuuden käsittely ilman pitkän aikavälin puuntuotosta;
- ”tasaisesti saatavien tulojen” esittäminen ilman toisen ja kolmannen hakkuukerran tutkimus- ja kokemustiedon rajoitteita.
Arvio: pääosin paikkansapitävä, mutta sisältää useita olennaisia osatotuuksia ja yleistyksiä.
3. Kontekstin huomiointi
Tämä on jutun heikoin osa.
Lukijalle ei anneta riittävästi tietoa:
- jatkuvan kasvatuksen uudistumisen epävarmuudesta;
- taimikonhoidon tarpeesta;
- myöhempien hakkuukertojen hakkuukertymien epävarmuudesta;
- pitkäaikaisen puuntuotoksen eroista;
- kuusettumisesta;
- metsätuhoriskeistä;
- siitä, kuinka suuri osa tarkastelluista metsistä todella soveltui jatkuvaan kasvatukseen;
- eikä riittävän selkeästi siitä, että lopullisen metsänkäsittelypäätöksen tekee metsänomistaja.
Arvio: kontekstipuutteet vaikuttavat olennaisesti jutusta syntyvään kokonaiskuvaan.
4. Terminologia ja käsitteet
Jatkuva kasvatus, poimintahakkuu ja pienaukkohakkuu on pääosin kuvattu oikein.
Ongelmallisempaa on jaksollisen kasvatuksen samaistaminen käytännössä avohakkuuseen. Jaksolliseen kasvatukseen kuuluvat taimikon perustamisen lisäksi taimikonhoidot, harvennukset ja myös luontaisen uudistamisen siemenpuu-, suojuspuu- ja kaistalemenetelmät. Metsanhoidon Suositukset
Myös metsänhoitoyhdistyksen ja metsänomistajan roolit sekoittuvat ajoittain kielellisesti.
Arvio: käsitteet ovat pääosin oikein, mutta yksinkertaistaminen tekee vertailusta osin harhaanjohtavan.
5. Tasapuolisuus ja näkökulmat
Jutussa kuullaan eri osapuolia, joten haastateltavien valinta ei ole yksipuolinen.
Menetelmien kuvaus sen sijaan on epätasapainoinen.
Jatkuvan kasvatuksen edut kerrotaan täsmällisesti:
- vähemmän uudistamiskuluja;
- paljon tukkipuuta;
- useampia hakkuutuloja;
- parempi luonnolle.
Sen merkittävistä rajoitteista jäävät vähälle:
- luontaisen uudistumisen epävarmuus;
- taimikonhoidon tarve;
- taimien hidas kasvu;
- pitkäaikaisen hakkuukertymän tutkimustiedon puute;
- puuntuotoksen mahdollinen väheneminen;
- kuusettuminen ja metsätuhot.
Jaksollisesta kasvatuksesta puolestaan painottuvat avohakkuu, kustannukset ja luontohaitat, vaikka esimerkiksi uudistamisen varmuus, taimien nopeampi alkukehitys, jalostetun viljelymateriaalin käyttö ja puulajin vaihtamisen mahdollisuus jäävät lähes käsittelemättä.
Arvio: haastateltavat ovat melko tasapainoisia, mutta lukijalle syntyvä menetelmävertailu ei ole.
Arvioinnin lopputulos
Yle nostaa esiin aidosti kiinnostavan asian: metsänhoitoyhdistysten metsänkäyttöilmoituksissa jatkuvan kasvatuksen poiminta- ja pienaukkohakkuita on vähän ja alueelliset erot ovat suuria.
Tästä ei kuitenkaan vielä voida päätellä, että metsänhoitoyhdistykset käyttäisivät jatkuvaa kasvatusta liian vähän tai että syy olisi niiden osaamisessa, asenteissa tai taloudellisissa intresseissä.
Tällaiseen johtopäätökseen tarvittaisiin ainakin tieto siitä:
kuinka moni tarkastelluista metsistä olisi tosiasiassa soveltunut jatkuvaan kasvatukseen ja kuinka moni metsänomistaja olisi halunnut sitä.
Lisäksi menetelmien vertailussa jatkuvan kasvatuksen hyödyt kuvataan konkreettisesti mutta sen keskeiset epävarmuudet selvästi heikommin. Tuore tutkimus osoittaa, että uudistuminen ja taimien kasvu voivat olla hitaita, ylispuuston tiheys haittaa uudistumista ja pitkäaikaisesta varttumisesta tarvitaan edelleen lisää tutkimusta. Taimikonhoidon tarve ei myöskään katoa jatkuvaan kasvatukseen siirryttäessä. Metsanhoidon Suositukset
Erityisen tärkeä puute koskee pitkää aikajännettä. Ensimmäisestä poimintahakkuusta tiedetään paljon enemmän kuin saman metsikön toisesta ja kolmannesta jatkuvan kasvatuksen hakkuusta. Ilman riittävää pitkäaikaista seurantaa ei voida varmuudella tietää, kuinka suurina myöhemmät hakkuukertymät ja tulot toteutuvat eri kasvupaikoilla.
Myös toimijoiden roolit olisi pitänyt erottaa selvemmin. Metsänhoitoyhdistyksillä on suuri neuvonnallinen vaikutus, mutta metsänhoitoyhdistys ei omista metsää eikä lähtökohtaisesti päätä sen kasvatustavasta. Päätöksen tekee metsänomistaja.
Faktantarkastuksen kokonaisarvio
Jutun faktapohja on kohtuullinen, mutta otsikko ja useat yksinkertaistukset ovat harhaanjohtavia. Kontekstin puutteellisuus ja epäsymmetrinen menetelmävertailu antavat jatkuvasta kasvatuksesta tarpeettoman ruusuisen kuvan ja metsänhoitoyhdistysten päätösvallasta todellisuutta vahvemman vaikutelman.
Jutun keskeisen 1,7 prosentin luvun rinnalle olisi tarvittu yksi toinen luku:
Kuinka suuri osuus metsänhoitoyhdistysten käsittelemistä metsistä olisi ollut metsän rakenteen, kasvupaikan, uudistumiskyvyn, metsätuhoriskien ja metsänomistajan tavoitteiden perusteella aidosti perusteltuja jatkuvan kasvatuksen kohteita?
Ilman sitä Ylen aineisto kertoo varmasti mitä ilmoitettiin, mutta ei vielä sitä, mitä olisi pitänyt tehdä.
#metsä #media #uutinen #faktantarkastus