Suomessa on mediakenttää hallinnut jo vuosia metsiin liittyvä ilmastopolitiikka. Vastakkain ilmastokeskustelussa on kansainvälisen Ilmastopaneelin IPCC:n suositukset lisätä kestävää metsätaloutta ja Suomen Ilmastopaneelin esitykset hakkuiden vähentämisestä. Poliittiset tahot ovat hyvin erimielisiä ja ympäristöjärjestöjen viestintä sotii tiedettä vastaan. Mediassa viljellään juttuja ääripäiden argumenttien näkyvyyden kasvattamiseksi puolesta ja vastaan. Metsien rooli ilmastonmuutoksessa on tämän myötä pahasti hämärtynyt. Keskustelu liittyy yleensä vain metsien hiilivaraston muutoksiin, vaikka oikeasti pitäisi keskustella kokonaisvaikutuksista. Sillä on loppujen lopuksi melko vähän merkitystä, kasvaako vanhan metsän hiilivarasto, jos kasvu on joka tapauksessa vain murto-osa metsän hiilensidontakyvystä talousmetsäkäytössä. Yhtälöön kuuluu merkittävästi myös hakatun puun sisältämän hiilivaraston liikuttelu ja vaikutus fossiilisten raaka-aineiden käyttöön. Keskeistä on vähentää fossiilisten käyttöä.
“Pitkällä aikavälillä mikään laskelma ei tue hakkuiden vähentämistä ilmastosyistä”
Suomen ilmastopolitiikka perustuu pitkälti maankäyttösektorin nieluihin, joka on todettu ilmastoasiantuntijoiden toimesta vääräksi valinnaksi. Metsien käytön intensiteetti ei vaikuta ilmastoon, koska hakkuiden vähentäminen vain siirtää hakkuut muualle. Riskinä hakkuuvuodossa on se, että hakkuut siirtyvät maihin, joissa metsätalous ei ole kestävää. Tällöin hakkuiden vähentäminen Suomessa voi aiheuttaa sekä ilmastolle, että planeetan biodiversiteetille haittaa. Riskiä lisää myös se, että metsäpalot vaivaavat metsiä. Metsäpalon sattuessa koko hiilivarasto katoaa kirjaimellisesti savuna ilmaan.
Hakkuiden ilmastovaikutusten arviointi lyhyellä aikavälillä voi näyttää laskelmissa järkevältä, mikäli ei huomioida metsän kasvun jatkuvuutta, vaikutusta metsien kasvuun, jalostettujen tuotteiden hiilensidontaa, tai vaikutusta fossiilisten raaka-aineiden tarpeeseen. Pitkällä aikavälillä mikään laskelma ei tue hakkuiden vähentämistä ilmastosyistä. Hakkuiden vähentämisvaatimukset eivät ole minkään tahon toimesta tarkentuneet siinä määrin, että todellisia vaikutuksia voisi edes arvioida. Keskeistä on, ettei kukaan ole yksilöinyt, minkälaisiin hakkuisiin vähennyksen tulisi kohdistua, eikä siten voida arvioida sen vaikutusta metsien tulevaan kasvuun tai hakattavan puun hiilensidonnan aikajännettä. Avohakkuista saadaan enemmän pitkäaikaisiin hiilivarastoihin päätyvää puuta, kuin harvennuksista ja harvennuksilla lisätään järeän puun saantoa tulevaisuudessa. Harvennusten laiminlyönti voi johtaa puuston riukuuntumiseen ja kasvutappioihin, joka taas pienentää hiilensidontaa pitkäksi ajaksi. On myös tullut selväksi, että hakkuiden rajoittaminen vaatisi tarkempaa rajoitusten kohdentamista, jotta niitä voisi edes toteuttaa. Keskeisiä kysymyksiä on kaksi: Keneltä rajoitetaan oikeutta myydä puuta metsistään ja keneltä oikeutta ostaa puuta, sekä Minkälaisiin hakkuisiin rajoituksia määrätään ja millä perusteella? Suomen ilmastopoliittinen keskustelu on näistä syistä ratkaisukeskeisyyden sijasta jämähtänyt populistiseksi inttämiseksi.
Metsäammattilaiset toivovat, että Suomi luopuisi asiantuntijoiden suosituksen mukaisesti nieluihin pohjautuvasta ilmastokeskustelusta ja keskittyisi päästöjen vähentämiseen. Vaihtoehtoisesti toiveena on, että keskustelussa otetaan viimein askel konkretiaan ja aletaan keskustelemaan siitä, minkälaisiin hakkuisiin vähennyksiä toivotaan ja miten se voitaisiin tehdä perustuslakia noudattaen.