Metsäammattilaiset perkasivat Pekka Juntin kolumnin ja arvioivat sen sisällön.
Juntin kolumni sisältää useita asiavirheitä ja epäjohdonmukaisuuksia
Juntti väittää, että fiksu kasvattaisi puut kunnon tukeiksi ja tienaisi kaksinkertaisesti, sekä että kansalaisilla ei ole mahdollisuutta vaikuttaa valtion metsien käyttöön. Juntti ei sen enempää erittele, mitä hän tarkoittaa “kunnon tukeilla”, joten oletus on, että fiksu on tässä tapauksessa se, joka noudattaa hyvän metsänhoidon ohjeita, jotka perustuvat tieteeseen ja realismiin.
Metsähallituksen hakkuumäärät perustuvat luonnonvarasuunnitteluun, joka tehdään kaikille alueille aina kymmeneksi vuodeksi kerrallaan ja tarkastellaan puolivälissä. Luonnonvarasuunnittelun rinnalla on lisäksi alue-ekologinen suunnittelu. Kansalaisilla on mahdollisuus osallistua luonnonvarasuunnitteluun ja sitä kautta vaikuttaa valtion metsien hoitoon, toisin kuin Juntti väittää. Hakkuumäärät perustuvat Luonnonvarakeskuksen laskelmiin ja sen laatimiin skenaarioihin. Valtioneuvosto määrittelee kannattavuuslaskelmissa käytettävän tuottoprosentin, jolla hakkuiden tasoa lasketaan. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että suurempi tuottoprosentti painottaa taloudellista metsänhoidon kannattavuutta ja pienempi luonnollisesti vähentää tuottoa. Toisin sanoen demokraattisesti valitut kansanedustajamme määrittelevät sen, kuinka intensiivistä valtion monikäyttömetsien hoito on. Juntin väite kannattavuuden paranemisesta kiertoaikaa jatkamalla ei ole totta. Se on totta, että kasvattamalla metsiä kauemmin ja puita suuremmiksi saadaan hakkuista aikanaan suurempi tulo kerralla, mutta se edellyttää tulojen pienenemistä jopa vuosikymmeniksi.
Juntti vetoaa “tiedepaneelien” raportteihin, joiden mukaan Suomen hakkuita tulisi vähentää kymmenen prosenttia, jotta pääsisimme luonto- ja ilmastotavoitteisiin. Ongelmallista on, että tässä tarkoitetut ilmasto- ja luontopaneelit eivät ole raporteissaan huomioineet useita keskeisiä tekijöitä. Hakkuiden vähentäminen ei vähennä puun tarvetta globaalisti, joten sama puumäärä hakataan joka tapauksessa jossain muualla. Puhutaan hakkuuvuodosta. Suomessa metsätalous on maailman kestävintä ja Suomi onkin yksi harvoista maista, joissa metsien puuvaranto kasvaa vuosittain kymmenillä miljoonilla kuutioilla nykyisillä hakkuutasoilla. Tämä tarkoittaa sitä, että hakkuiden siirtyminen muihin maihin ei paranna ilmaston tilaa mitenkään, mutta voi johtaa ilmaston kannalta negatiiviseen lopputulokseen. Luonnon monimuotoisuuden kannalta tilanne on vielä pahempi. Hakkuut siirtyisivät suurelta osin maihin, joissa on metsä- ja luontokato jo entuudestaan merkittävää ja luonto Suomen kohtuullisen vähälajisia metsiä monimuotoisempaa. Juntti on oikeassa siinä, että raporttien mukaan poliittisesti tehty laskentamalli hyötyisi hakkuiden vähentämisestä Suomessa maakohtaisesti, mutta ilmasto ja planetaan biosfääri maksaisi kovaa hintaa. Jotta esitystä hakkuiden vähentämisestä voitaisiin todellisuudessa arvioida väitettyjen hyötyjen näkökulmasta, olisi tärkeää saada tarkennus siihen, minkälaisiin hakkuisiin vähennys pitäisi kohdistaa. Suomessa on merkittäviä harvennusrästejä, joiden vuoksi hakkuita tulisi lisätä. Ilmaston näkökulmasta puun käytössä tulisi panostaa pitkäaikaisiin hiilinieluihin, joka tarkoittaa käytännössä uudistushakkuiden lisäämistä, jotta saadaan lisää tukkia sahoille. “Tiedepaneelien” ymmärrys metsien hoidosta ja hakkuiden vaikutuksista vaikuttaakin olevan melko vähäistä.
Juntin leimaava kielenkäyttö ei ole asiallista. “Mielipidepalstojen hakkureiden” esittäminen metsäalan kantana on vailla perusteita ja antaa monella tavalla väärän kuvan asiasta. Jos muistutetaan metsänomistajien omaisuudensuojasta, ei siitä voi tulkita minkäänlaista vastustusta vaatimuksille. Se on fakta ja perustuslaillinen oikeus, ei mielipide. Juntti väittää myös, että omaisuudensuoja antaa oikeuden hävittää metsiä, soita ja vesistöjä ilman korvausvelvollisuutta. Tämä on täyttä huuhaata ja panettelua. Metsien käyttöä ohjaavat useat lait ja asetukset, sekä niiden lisäksi sertifioinnit ja organisaatioiden omat ohjeet.
Valtion metsät kasvavat vuosittain noin 12 miljoonaa kuutiota, ja Metsähallituksen hakkuut ovat vain hieman yli puolet tästä. “Metsien viimeiset rippeet” ovat siis joka vuosi yli 5 miljoonaa kuutiota puustoisempia, kuin edellisenä vuotena. Juntti kertoo, kuinka Metsä Group investoi uuteen biotuotetehtaaseen ja että yhtiö ei olisi investointia tehnyt ilman varmuutta raaka-aineen saannista. Tämä on sataprosenttisesti totta. Yhtiö on aivan varmasti varmistanut moneen kertaan sen, että tehtaaseen saadaan puuta jalostettavaksi tulevaisuudessakin. Lapissa onkin merkittävästi nuoria kasvatusmetsiä, jotka ovat harvennusta vailla. Ja uutta kasvaa koko ajan. Metsähallituksella on merkittävä rooli vakaana puun toimittajana, joka on varmasti edesauttanut investointipäätöksen tekemistä. Investointi tuottaa alueelle merkittävää hyvinvointia, vaikka Juntin mielestä se on vain “siirtomaapolitiikkaa”, kun työpaikkoja luodaan ja metsänomistajat saavat puulle hintaa nostavaa kysyntää lisää. Metsätalous on Lapin merkittävä hyvinvoinnin tuottaja. Se työllistää metsäammattilaisia kaikissa kunnissa. Kunnat saavat yhteisöverojen lisäksi tuloverot palkansaajilta ja palkansaajat käyttävät tulonsa pääasiassa paikallistalouden hyväksi, joka taas hyödyttää kuntia. Yksi alkutuotannon työpaikka synnyttää uusia työpaikkoja muun muassa palveluiden tuottamisessa. Jalostusarvon kasvattaminen olisi myös metsäalan etu. Jalostusarvon muutokset eivät silti vaikuta millään lailla siihen, kuinka paljon puuta pitäisi hakata.
Yhteenvetona metsäammattilaiset joutuvat toteamaan, että Pekka Juntin kirjoitus on pääasiassa tunnepitoista ja syyllistävää tekstiä, joka ei kestä edes kevyttä kriittistä tarkastelua. On valitettavaa, että YLE julkaisee tällaisia kolumneja. Vaikka journalistiset ohjeet eivät yllä mielipiteisiin, olisi toimitukselle hyvä pohtia, kuinka valheellista mielipidettä se haluaa tukea.